Jaahas. Peli paukahti käyntiin, palstat arvottu arvontalaulun kera ja minulla kävi tuuri. Sain juuri sen palstan mikä ensivisiitin jälkeen tuntui mieluisimmalta, eli mahtava homma!! …vai onko sittenkään. Olisiko sittenkin ollut parempi saada jokin muu, mihin ei olisi vielä muodostunut mitään ennakkonäkemystä – tyhjä canvas jolle voisi lähteä maalaamaan ilman mitään rajoituksia… No tällä nyt ainakin aloitetaan.
Ensivisiitti tuolla pelialueella oli Rauma päivänä jossa museon henkilökunta esitteli tontin historiaa ja rakennuksia, arkistoitujien lupapaperien, lehti-ilmoitusten ja ilmakuvien perusteella – perusteellista työtä. Mutta silti paras kuvaus tontin historiasta tuli ”naapurin pojalta” joka muisteli linja-auto reissuja portilta tallille ja asukkaiden persoonallisuuksia. Aivan mahtavaa!
Ensimmäinen pelitapaaminen oli leppoisaa keskustelua ja saatiin yksi päätöskin tehtyä koskien noita ”reuna-alueita” – kuten politiikassakin tuokin päätös voidaan kumota heti seuraavalla pelivuorolla, joten eipä siitä sen enempää, kuin että koitetaan saada/pitää nekin siisteinä, eikä pieni rönsyily maailmoja kaada.
Haasteitakin alkoi tulla vastaan, niin henkilökohtaisella tasolla kuin peliin osallistuvien eri sidosryhmien välille. Esimerkkinä mainittakoon vaikka pelaajat ja pelin järjestäjät. Isolla osalla pelaajista tuntui ensitapaamisella olevat tavoitteena hieno puisto niillä resursseilla jotka miellä on käytettävissä, kun taas järjestäjien tavoite on saada samoilla resursseilla aikaan muuttuva taideprojekti… No ensimmäisten kokemusten perusteella sanoisin että tuo jälkimmäinen taitaa ainakin alkuun toteutua kun jokainen palsta alkaa toteuttaa omaa visiotaan, eikä ainakaan vielä olla saatu kaivuria tilattua, tai ”suurta suunnitelmaa” konkretisoitua. Oma mieli kun koettaa kokoajan ohjata käyttämään rahat/resurssin pohjien, korkojen, polkujen tekoon – puiston rungon muodostamiseen. Tästä päästäänkin siihen henkilökohtaiseen haasteeseen tehdä jotain tilapäistä, puolivalmista tai väliaikaista – ja käyttää siihen pelivuoron ”kassa” – selvä kasvun paikka.
4.5. pakkasin autoon poikien lisäksi pari haravaa, oksa sakset ja Honkkarista hakemani ”kasvinsuojeluaineen”, ja ei kuin palstalle ihmettelemään mitä tuo on syönyt sisäänsä. Alkuun minulla olikin pari reipasta apuria keräämässä lukemattoman määrän kiviä tuolta 6x7m alueelta, mutta aika pian naapuritalon lasten leikit alkoivat kiinnostaa enemmän. Eikä aikaakaan kun kerrostalon takaa kuului vaimea huuto ”kaikki rotat pelastettu”… Pieni hymy nousi huulille yhtä aikaa ajatusten lipsahtaessa omaan lapsuuteen. O tempora, o mores , ei sittenkään ulotu ihan kaikkialle. Vai mitäköhän tuumaisi tuo Rauma päivän ”naapurin poika”…
Alkuun oli tarkoitus kerätä nokkosenalut mukaan ja kuivata, mutta haravoinnin jälkeen ei paljon kerättävää ollut enää jäljellä- ei muuta kuin ruiskupullolla käsittely suurelle osalle palstaa. ”Valmistele tyhjä canvas – check”.
Haravointi tuotti suht suurehkon kasan lehtiä, kuivunutta heinää ja lahopuuta – mitä nyt voi odottaa hetkeksi hoitamatta jätetyn pihan perältä. Ja koska olin pelialueella yksin, eikä kottikärryjen avaimen paikka ollut muistissa niin jätin kasan palstan reunaan odottamaan aikaa parempaa. Kulttuuriaarteet keräsin kasaan ja jätin taukotuvan nurkalle – jos sitä keskiviikko kahveille sitten ehtisi ja saisi nuo pois.
Suuri suunnitelma saa vielä odottaa ja kypsyä – koitetaan sillävälin tehdä jotain tilapäistä, joka edes hieman vie puistoa eteenpäin…