Sain yllättävän tarjouksen: voinko ottaa vastaan yhden kivipenkin tontilleni? Oli oikein kahdesta väristä valita – harmaa ja punainen. Valitsin tetenkin punaisen. Paikalleen kaivaminen oli sillä tavalla haasteellista, että kallio tuli vastaan, mutta siellä se nyt nököttää. Kiitos penkistä ja kaivuuavusta!
Soitinta on saatu myös edistettyä. Aikaa siihen on mennyt. Oikeastaan vasta viime kerralla löydettiin hyvät systeemit ja käytänteet virityksen tekemiseen ja niin homma alkoikin sujua! Kiitos koko tiimille! Aiemmin oli kuitenki jo päädytty siihen, että teemme vaan pianon valkoiset koskettimet kahden oktaavin matkalta + d. Ne ovat nyt sitkeällä yhteistyöllä saatu siis hienosäätöä vaille valmiiksi ja kuvionuottivärikin pintaan.
Vielä heitä pitää vähän viritellä ja sitten puutuu enää se teline ja soittimen paikalleen pystytys. Onko se sitten esiintymislavan lähelle vai mihin?
Keskustelupuistoappiin on myös vähän suunniteltu sisältöä. Sekin tuntuu tosi mielenkiintoiselta projektilta. On paljon mahdollisuuksia.