Hei,
laitan tämän viestin vielä tänne ilmoituksiinkin, jos kaikki pelaajat eivät ole huomanneet lukea Wiher Linesta.
Wihertoimen puuasiantuntijat ovat käyneet arvioimassa vielä koivun ja se on selvästi riskipuu, mikä tullaan poistamaan. Lisäksi vaahtera etelämpänä arvioitiin ja todettiin sekin tarpeelliseksi kaataa, sillä se kallistuu kerrostaloille päin ja siinä on vaahterankääpää. Jos juuristoaluetta kovasti myllätään Keskustelupuiston rakentumisen aikana, vaahteralla ei ole kovin hyvät edellytykset pitkään ikään.
Puuasiantuntijoiden mukaan puu(t) kaadettaisiin ensi viikon aikana. Kaato koskee ainakin Lauran ja Jaanan pelialueita, missä koivu sijaitsee. Koivu kaadettaneen Alhokujalle päin, joten myös Eeron ja Teijan pelialueet tullee olemaan kaatoalueella. Vaahtera sijaitsee lähes pelialueen ulkopuolella, mutta vaahteran kaato saattaa olla hieman koivun kaatoa hankalampaa. Sen poisto vaikuttaa todennäköisesti ainakin Jaanan ja Lauran pelialueisiin.
Wihertoimi ei voi kaataa alueelta kuin selvästi riskipuiksi osoittautuneet puut, sillä emme voi laskuttaa ottamalla vastaan käteistä rahaa.
Haluaako joku muu hyödyntää puuainesta Hermanin ja Eijan ja Marin lisäksi? Ja pelin hengen mukaisesti: onko tarpeen muuten keskustella vielä paikan päällä ”livenä” puunkaatoon liittyvistä asioista ennen kaatoa? Keskiviikkokahveilla esimerkiksi?
Tekisikö Wihertoimen kaataja pyynnöstä sovitun kokoisia pätkiä rungosta? Korjataanko puut samantien pois? Vai pitääkö itse ottaa metsuri töihin jos haluaa pölkkyjä? Käyttöä kyllä puulle varmaankin olisi.
Wihertoimesta on tulossa metsätalousinsinööri Pasi Rantanen huomenna keskiviikkona 22.5. n. klo 16.00 teidän keskiviikkokahveille. Pasi on mukana riskipuiden kaadossa ja hänen kanssaan voi sitten sopia, minkä mittaisena pölkkynä puutavaraa haluaa, sillä runkoja pitää joka tapauksessa pätkiä. Muutenkin hän sitten kertoo, miten puiden kaato on tarkoitus suorittaa.
Keskustelimme täällä wihertoimessa muusta puun kaadosta ja tulimme siihen tulokseen, että suoritamme vain näiden riskipuiden kaadot, koska riskipuiksi todettujen tonttipuiden osalta se on meidän velvollisuus. Muiden puiden kaadon osalta voimme antaa halutessanne joitakin yritysten yhteystietoja, mihin voitte ottaa yhteyttä jos haluatte puiden poistoa pelialueeltanne.
Eilen keskiviikkokahvittelun lomassa käytiin muutaman pelaajan ja wihertoimen metsätalousinsinööri Pasi Rantasen kanssa läpi riskipuiden kaatoon liittyvää asiaa.
Puut (vaahtera ja koivu) tullaan kaatamaan ensi viikon alussa (ma/ti/ke). Laitan heti foorumiin tiedon tarkemmasta ajankohdasta kun se selviää Pasilta. Liitteessä näkyy niiden pelaajien palstat, missä tullaan toimimaan. Koivun kaato on suunniteltu niin, että se saadaan kaadettua kutakuinkin suoraan maahan (kohti toukokoppia, tyhjien palstojen kohdalle). Monirunkoinen vaahtera joudattaneen kaatamaan osissa. Ne rungon osat mitä pelaajat eivät halua hyödyntää, vinssataan Alhokujan varteen odottamaan poiskuljetusta. Huomioitavaa on että puiden kaadosta jää kannot. Vaahteran kanto haluttiin pelaajien toimesta vähän korkeammaksi (voi mahdollisesti rakentaa kannon päälle pöytätasoa tms.) Vaahtera on nipin napin peliruudukon ulkopuolella.
Ja tässä Marin (kaupunginpuutarhurin) kuva josta selviää puiden suhteutuminen pelialueillenne.
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille. Riskipuiden kaato voidaan aloittaa jo tänään maanantaina. Metsurimme ovat heti aamutuimaan paikalla, joten jos haluatte vielä hyödyntää puutavaraa, niin käykäähän paikanpäällä varaamassa sopivan kokoista pölliä.
No, meni itseltä sivu suun kaatotilaisuus.
Eli huomenna tiistaina puut korjataan pois. Onko siellä silloin paikalla moottorisahan kanssa joku kuka voisi tehdä määrämittaan palaset? Mihin aikaan? Oli keskiviikkokahvilla puhetta että toivotun kokoisia pätkiä sahataan rungosta, mutta pitäisi päästä valitsemaan millaisesta kohdasta pätkät sahataan.
Tulisin paikalle kun tietäisin mihin aikaan.
Ei homma toimi, jos maanantaina klo 7:21 tulee viesti että riskipuiden kaato aloitetaan tänään aamutuimaan. Ei edes tarkempaa kellonaikaa mikä se aamutuima sitten on.
14:30 _toinen pelaaja_ ilmoitti foorumiin että kaadetut puut viedään pois tiistaina, hakekaa puuta ketkä haluaa.
Ei näin!!!
Kävin toki eilen siellä sitten, mutta puuthan oli jo heti pätkitty pinoon tontin varteen. Niistä piti saada sahattuina itselle sopivia pätkiä kun puistokahvilla juttelin sen kaupungin miehen kanssa. No ei saanut. Mikä ihmeen kiire asialla oli? Otin muutaman paksun oksan, mutta pöllit taisi mennä nyt sivu suun. Merkkasin niihin sahauskohtia ja nimeni ja puhelinnumeroni, mutta saa nähdä onko kukaan niille mitään tehnyt. Toivottavasti haluamani puut on jätetty edes jäljelle niin voi itse yrittää hommata moottorisahamiehen jostain niitä sahaamaan, tuskin siellä tänään on enää käynyt muu kuin nostoautokuski. Miksei tästä asiasta voinut informioida kunnolla kun kerran olin monessa kohteessa kiinnnostukseni ilmaissut?!
Selvennyksekseni vielä, että en siksi niitä itse sivuun siirtänyt, kun ovat paksuja tukkeja ja pinossa. Ei riitä voimat vaikka miehen kanssa oltiin paikan päällä.
Tämä homma hoidettiin mallikkaasti tänään kuntoon!!
Laitoin viestiä Tellervolle joka viestitti Puutarhuri-Marille joka antoi numeron Pasi-puutyypille, joka laittoi minulle kaksi iloista ja mukavaa metsuria apuun samantein!! Homma sujui paremmin kuin hyvin. 😍
Kiitos kaikille asianosaisille, pelisiirtoni on pelastetu!!
Hyvä että homma tuli kuntoon. Reaaliaikainen informointi ja reagointi on vähän haastavaa tässä pelissä, mutta eiköhän sekin tässä ajan mittaan selkiydy ja rutinoidu.