ENSIMMÄINEN PELISIIRTO – OLESKELUPUISTO

Projekti pyörähti käyntiin kauniina keväisenä päivänä. Oli hieno fiilis saada oma tontti keskeltä kaupunkia ja vieläpä toiveideni mukaisesti keskeltä Keskustelupuistoa! Toivoin myös puita ja nekin sain. Aluksi tontti vaikutti suurelta ja tyhjältä ja mietinkin palstan vaihtoa, mutta päätin sitten tehdä voimieni mukaan sen mitä pystyn ja pidin arvonnassa saamani alueen.
Suunnitelmakseni valikoitui alkuperäisen Metsäpuisto-suunnitelmani sijaan talvella Tellervon ja Oliverin kanssa pidetyssä aloitustapaamisessa ideoimani Oleskelulooshipuisto-suunnitelma. Käytännön syyt muutokseen olivat:
1) yksi oleskelulooshi on luonteva sovittaa omalle tontille
2) oleskelulooshi istuu saamaani tonttiin sekä puiston kokonaisuuteen paremmin kuin Metsäpuisto-ideani.
Kävin heti paikan päällä monta kertaa vain fiilistelemässä ja nauttimassa ilta-auringosta joka upeasti lankeaa tontilleni vielä myöhään illalla. Tonttini sijainti sopi hyvin puistosuunnitelmaani, joka oli: tehdä paikka, johon kaupunkilaiset voivat tulla oleskelemaan ja viettämään aikaa kuka mitenkin, ikäänkuin yhteinen olohuone. Puistossa olisi erilaisia oleskeluloosheja joissa olisi istuimia/aktiviteetteja ja hieman näkösuojaa muilta.
Alkuun odottelin että saan puistosta kaadettavista puista materiaalia suunnittelemiini istuimiin. Tämä toteutuikin, ja sain jopa henkilökohtaista sahauspalvelua iloisilta kaupungin metsureilta, kiitos kaikille asianosaisille. Mutta olipa urakka saada raskaat tuoretta puuta olevat pöllit ylämäkeen tontilleni! Yksin en suurimpia onnistunut saamaan, mutta onneksi tyttäreni tuli auttamaan. Istuimien pintamateriaalin kanssa tulikin sitten seuraava tenkkapoo, koska alkuperäinen suunnitelmani ei toiminutkaan. Nyt tässä aivan loppumetreillä ennen toista pelitapaamista olen saanut tilaamani materiaalit, ja pääsen viimeistelemään istuimet valmiiksi viimeistään ensi viikolla. Olen saanut myös tontin kokonaissuunnitelman valmiiksi, toki sekin voi matkan varrella vielä muuttua. Nyt olisi siten niinkuin toteutusta vaille valmis!
Heinikon olisin pitänyt lyhyenä mikäli olisi ollut siihen tarvittava työväline, vaikkapa siimaleikkuri, mutta nyt tonttini on pitkällä heinikolla kuten lähes koko muukin puiston alue. No, toivottavasti heinikosta muine kukkivine kasveineen on ollut iloa perhosille ja muille pienille mutta tärkeille puiston käyttäjille.
Olen tehnyt myös vähän hankintoja seuraavaa pelisiirtoa varten, koska todennäköisesti seuraavat rahat kuluvat pääasiassa yhteisiin isompiin siirtoihin, mikäli niin päätämme tehdä. En voi vielä muita ideoitani toteuttaa koska ei tiedä varmasti mistä polku tulee kulkemaan, se menee ehkä tonttini lävitse, jolloin mikään istuttelu tai muu sijoittelu olisi turhaa. Nämä asiat ratkennevat ylihuomenna kun pääsemme hartaasti odottamaamme toiseen pelitapaamiseen.
Aluksi tuntui vaikealta keskustelufoorumin käyttö, ja puistokahvejakaan en tajunnut alkuun hyödyntää. Mutta kumpaankin sisälle päästyäni voin sanoa, että niiden käyttö on oleellisessa osassa tämän koko keskustelupuistoidean toimimisessa, jotta saadaan sitä keskustelua ja yhteisöllisyyttä aikaiseksi. “Yhteistyö on enemmän kuin osiensa summa”, sanotaan. Rakas isäni tapasi sanoa, että “yhteistyö on rautaa!”
Yhteistyöterveisin
Mari L