Sain arvonnassa tyhjän tontin, mutta onneksi sain vaihdettua sen paikkaan, jossa oli jo valmiiksi iso vaahtera. Ensimmäiseksi halusin virkata kuvionuotteja. Mutta kotoa löytyikin vanha ”punainen lanka”, jonka kävin heti palstojen arvonnan jälkeen seuraavana päivänä laittamassa puuhuni odottamaan kuvionuotteja.
Kuvionuottien toteutukseen kukkina sain luvan kuvionuottien keksijältä. Neljäsosa nuotti on auennut kukka ja kahdeksasosanuotti on vasta nuppu.
Nyt on sitten lisätty ääniäkin kokeeksi. Ja kumivasara, jolla niitä voi käydä kokeilemassa.
Toiveissa on virittää diatonista skaalaa, siten että jotain lauluakin voisi soittaa. Ja muutamia bassoääniä.
Tellervo pyysi meitä vaikuttumaan toisitamme. Ja minä vaikutuin, kun näin Gibsonin lintupöntön! Siellä se nyt komeilee ylhäällä puussa.
Kiitos Eerolle yhteistyöstä!