• Home
  • Marjatta Veikkola

All posts of Marjatta Veikkola

Loppusuora

Näin on kaksi vuotta mennyt puiston puitteissa. Vaikka oman osani ja visioni tein jo viime vuonna suurella innolla, ovat toiset puistolaiset viimeistelleet sen tänä kesänä. Suuri kiitos ja kumarrus heille. Osa visiosta toteutui, mutta auringonkukat ei. Harakan pahalaiset söivät siemenet. Onnea heille. Heillä varmaan on ollut yhtä juhlaa nämä vuodet. Helpotus ja luopumisen siniset fiilikset […]

Elokuu 2020

Kummallinen kevät ja kesä vaihtui elokuulle tänään. Puistoprojekti on jo loppusuoralla. Mutta tekemistä riittää. Huomennakin on leikkimökin maalausta tarjolla talkoohengessä. Oma projektini on valmis. Tein sen jo viime kesänä. Vielä on ylläpito ja huoltohommia hiukan. Hankin sinne polttopuita tuleville käyttäjille. Iloa tuottaa katsoa puiston kehitystä, omien ja toisten näkemysten toteutumista. Ja sitä että ympäristön asukkaiden, […]

Käyttövarat

Vielä lisäyksenä edelliseen, että nyt ei ole rahaa kulunut. Omalta kohdaltani olen jo tehnyt sen mitä puistoon suunnittelin. Viime vuoden kassa upposi kaikki puistoon ja onneksi sain toisilta euroja, niin sain sen toteutettua mistä haaveilin. En tosin tiedä tarkkaan mitä kuluja tulee ja miten palstani somistan. Jos nuotiokori vaihtaa paikkaa. Mutta kaikki järjestyy, jos niin […]

Kesämietteitä

Sehän on meillä kaikilla mielessä. Kesä. Ja nyt alkanut lämmin sää luo toivoa. Tänä poikkeuksellisena Corona-aikana. Puistossa tapahtuu kaikenlaista. Oli pienet talkootkin risusavottan merkeissä. Ja siivouksen. Kaikenlaista töhnää ja roskaa kun kertyy ajan kanssa. Keskusteluissa foorumilla on virinnyt ajatus nuotiopaikan siirrosta. Mielestäni se on hyvä ajatus, kun luodaan yhteisilmettä ja saadaan keskus puistolle. Mutta siihen […]

The Puisto

Kevät 2020 on erilainen kuin muut keväät ikinä. Kaikilla on monenlaisia ajatuksia, ahdistusta ja kuormaa mielen päällä. Ei ole paljon Keskustelupuistoa tullut mietittyä. Äsken kuitenkin luin forumista pelaajien upeita ajatuksia. Paljon on hienoja ehdotuksia, odotuksia ja toiveita. Hienoa on että puistossa on nyt polut! Suuri kiitos työryhmälle siitä. Se antoi palstalle selkärangan. Ja nyt voi […]

Syyskuu

Eka kesä Keskustelupuistossa takana ja aletaan vetäytyä talviunille. Touhua on ollut ja näkyvääkin saatu aikaiseksi. Oma palsta on tavoitteeni mukaisessa mallissa. Ei valmis suinkaan mutta jotain sentään. Mulla oli pitkähkö prosessi ja kirjeenvaihto sekä pelastuslaitoksen että kaupungin päättäjien kanssa luvista joita nuotiokoriini tarvitsin. Mutta kaikki järjestyi. Toivottavasti sitä käytetään oikein. Ukaasi on että se on […]

Nuotiokori

Nyt on korin pohja perustettu ja kori vihdoinkin saatu paikalleen. Pitkä juttu se on ollut ja vielä vailla viranomaisten siunausta. Toivottavasti se saadaan ensi viikolla. Punaiselta Ristiltä ostin pari penkkiä ja koristelin  ne Rauman Pitsillä. Liekö ”pimpput” Sapluunat sain lainaksi Rauman Yrittäjiltä ja mallin on tehnyt Tarmo Thorström. Aika huuruinen oli olo spreijauksen jälkeen. Kovaa […]

Puiston hoito

Nurmikon ja puiston hoito on aiheuttanut paljon päänsärkyä monille. Ruoho kasvaa villinä. Mutta onneksi on nyt pelit ja vehkeet saatu. ja tarjous nurmikon hoidosta Rauman Pihapojilta. Jos tämä kelpaisi puistolaisille niin voisi sen suhteen aika lailla huokaista. Hommia ja suunnittelua riittää, mutta jotenkin on jo fiilis että tämä suvi on aika lailla pulkassa. Nuotiokorini pitäisi […]

Keskiviikko

Voi harmi kun en pääse keskiviikkona paikalle. Joskus se onnistuu. Mutta on kiva lueskella tehdyistä hommista ja onnistuuko trimmerin hankinta porukalla. Kukaan ei vielä ole ottanut yhteyttä sen tiimoilta. kaikilla on omat suvikiiruunsa.

Marjatan blogi

Kohta on ensimmäinen jakso takana. Olen käynyt siivoamassa palstalla ja myös perannut puiden alustoja vapaaksi ruusuista ja risuista. Vettä on tulossa ja sitä on nyt saatu myös taivaalta. Tuntuisi että tekemistä riittää. Istutin myös kauniin perheomenapuun. Siihen on vartettu kolme lajiketta. Kunhan polut on päätetty, niin istutaan vielä toiset. Tontilla olleet kirsikkapuut ovat kukkineet ihanasti. […]

Vesi ja trimmeri

Hei! Mistä saa kasteluvettä. Etsin tänään löytämättä ja onneksi sain apua naapurista. Onko tämä jotenkin järjestetty?! Myös ruohikkoa pitäisi trimmata. Mistä saataisiin lainaksi esim.akkukäyttöinen trimmeri?