Vihdoin jotain näkyvää

Olimme jo kuukausia työstäneet laattoja. Ensin mökillä ja muuton jälkeen omalla pihalla. Tärkeimmäksi laataksi muodostui oman bestiksen kanssa tehty Ystävyyden laatta. Ennen Keskustelupuistoon siirtymistä sommittelimme omalla pihalla laattoja suuremmaksi kokonaisuudeksi. Niin, että niistä syntyi jotain esittävää ja samalla jotain innostavaa hyppyalustaksi. Mukaan piti tulla tietenkin perinteinen kymmenruutuinen hyppyruudukko.

Päätimme siis pitää alkuperäisen tontin, sillä kepparitalli tulisi sen viereen. Siitä olisi hyvä keppareilla astella myös hyppylaatoilla. Ilman kaivinkoneen apua emme olisi pystyneet kaivamaan näin laajaa aluetta käsin. Toimme alueelle kaksi peräkärryllistä kivituhkaa ja homma pääsi alkuun. Suunniteltu iso pilvi hyppyalueen päällä kutistui pienemmäksi ja ylimääräinen maa-aines alkoi elää omaa elämäänsä. Siitä muokattiin lohikäärmeen näköinen otus, jonka päältä voisi juosta. Katsotaan vielä, mihin se johtaa ennen syyskuun avajaisia.

Aiemmin olimme käyttäneet pelirahan suuren kukkaruukun hankintaan. Se ei oikeastaan sopinutkaan omalle tontille, mutta leikkimökin läheisyydestä se saa kodin. Samalla siihen istutetaan ruusuja!