Archives of 27

Vihdoin jotain näkyvää

Olimme jo kuukausia työstäneet laattoja. Ensin mökillä ja muuton jälkeen omalla pihalla. Tärkeimmäksi laataksi muodostui oman bestiksen kanssa tehty Ystävyyden laatta. Ennen Keskustelupuistoon siirtymistä sommittelimme omalla pihalla laattoja suuremmaksi kokonaisuudeksi. Niin, että niistä syntyi jotain esittävää ja samalla jotain innostavaa hyppyalustaksi. Mukaan piti tulla tietenkin perinteinen kymmenruutuinen hyppyruudukko. Päätimme siis pitää alkuperäisen tontin, sillä kepparitalli […]

Tontin vaihto ja lisää laattoja

Jo kuukausien ajan on ollut mielessä tontin vaihto. Itse asiassa jo viime kaudelta, sillä silloin nousi esiin ajatus yhdestä isosta nurmialueesta. Meidän tontti olisi juuri siinä paikalla. Toisaalta laattojen teko on jatkunut kotona ja voimme hyvin vielä odotella suuremman puistovision tarkentumista ja hyppylaattojen sijoittamista. Teimme kuitenkin hallintoryhmälle tästä jo virallisen ehdotuksen. Ilolla luimme ideasta, joka […]

Pohjatöitä varten ja yhteiseen kassaan

Pitkän talvitauon jälkeen kevään aurinko ja linnut muistuttavat Keskustelupuiston toiminnan jatkumisesta. On se aika vuodesta, jolloin puisto alkaa taas pikku hiljaa elää ja muotoutua.  Tämän pelikierroksen aikana teimme hankinnat laattojemme pohjatöihin sekä ostimme koristekiviä tulevien laattojen koristeeksi. Suurin osa rahasta jäi kuitenkin yhteiseen kassaan kerryttämään suurempia hankintoja. Se sopi oikein hyvin, että niin sai tällä […]

Epävarmuuksien pelikierros

Toisen pelitapaamisen jälkeen meillä oli vain lyhyt aika siihen, että suuntasimme yli kuukaudeksi Intian mummolaan. Olimme valmiita osallistumaan tämän kierroksen rahoilla liukumäen hankintaan, jos olisi tarvetta. Meillä oli ajatuksena tutkia Intian Kashmirissa paikallisia Mughal-puutarhoita ja miettiä, mikä niistä teki lapsille niin mielekkäitä paikkoja. Puutarhoissa ei ollut lapsille erillisiä leikkipaikkoja. Siellä oli kuitenkin elementti, joka veti […]

Ensimmäisen pelisiirto – mitä tontilla tapahtui?

Ihan kaikkea, mitä olemme tässä ensimmäisen pelisiirron aikana tehneet, ei näy tontilla. Itse tehdyt laatat kuivuvat vielä turvallisesti muualla. Auringonkukat pääsivät kuitenkin jo mummun puutarhasta keskustelupuistoon, omaan ruukkuunsa. Tonttimme oli tällä viikolla vähän liiankin luonnollisessa tilassa, joten pensassaksien avulla teimme sinne tilaa. Naks-naks sieltä ja täältä. Leikkasimme luonnollisia polkuja hieman leveämmiksi ja ruukulle oman paikkansa. […]

Tontin taustalla tapahtunutta

Meidän tontti on ollut aika lailla luonnontilassa. Ensimmäisten viikkojen aikana oli tietysti tavalliset arkikiireet viemässä aikaa ja loman alettua seurailimme keskustelua koko puiston pohjatöistä. Emme olleet varmoja, pitäisikö meidän säästää jo jotain summaa yhteiseen pottiin niin, että saisimme järeämpiä työkoneita paikalle. Keskiviikon 5.6. tapaaminen oli siitä hyvä, että jo osan porukan kanssa löydettiin yhteisiä ajatuksia […]

Peli alkoi – ensimmäiset askeleet

Aurinkoisen lauantain ensimmäinen pelitapaaminen sisälsi paljon keskustelua ja synnytti ajatuksia tulevan puiston rakentamisesta. ”Oli tosi hauskaa kun toisilla oli ihanat luonnokset puistosta.” ”Pääsin sitten kävelemään omalla pelialueellani. Se tuntui isolta ja heinäiseltä.” Tallustelu omalla maatilkulla sai jo ensimmäiset työsuunnitelmat syntymään.