Varjoisat paikat ovat minulle tärkeitä, haluaisin niitä puistoonkin. Puistossa voi istua penkillä ja kuunnella linnunlaulua. Siellä olisi mukavia siirrettäviä selkänojallisia tuoleja, joita voi käyttää missä haluaa. Kahvila, leikkipaikka ja ulkoilmaelokuva sopisivat puistoon. Siellä olisi myös grilli ja suihkulähde.

Talven tullen

Silloin tällöin hippunen lunta, kukkaset nukkuu talviunta. Puiston työkalut varastoon viety, joulukuusi on tilalle tuotu. Joulupuuhun saat koristeen tuoda, kuka vaan voi iloa suoda.  

Olipa talkoopäivä!

Tällä viikolla puisto on saanut runsaasti medianäkyvyyttä, on ollut juttua lehdissä ja televisiossa ja lisääkin on varmasti tulossa. Puistomme on nyt saatu esiintymiskuosiin. Valmis se ei ole, mutta melkein…Itsellänikin on vielä hommaa jäljellä. Viime lauantaina oli siis viimeistelytalkoot. Paikalla oli se uskollisten talkooporukka, joka tulee, kun kutsussa tarjotaan monenlaista työtä kaikenlaisille ihmisille. Kivituhka-ja kuorikatekasat pienenivät, […]

Kivityötalkoot

Keskiviikkokahveilla yhteistyö on voimaa. Säästimme mukavan summan, kun kukkapenkin reunakivet asennettiin heinäkuun alussa omana työnä. Nyt perennapenkki kestää säitä ja näyttää ryhdikkäältä. Kiitokset: Anne, Herman, Eija K, Emilia, hangaround-jäsen Olli ja kannustusjoukot!

Askel takaisinpäin

Viime vuonna tuotuun pönttöön on ilmestynyt sinitiaisperhe. Pöntön hankkiminen olikin ensimmäisen pelisiirron ensimmäinen peliliike, ja hyvältä kuulostaa sirkutus pöntön lähistöllä. Mielessä on jo ollut seuraava vuosi, kun emme enää muuta puiston ulkonäköä, ja siksi aloitinkin jo tehdä tilaa palstalleni. Poistin lieriöistutuksen, koska mullalle oli niin vähän tilaa ja istutus jaksoi tuskin kesää loppuun asti. Puistossa […]

Kaivinkone, tuo odotettu vieras

Viimeisistä pelirahoista sijoitin puolet huvimajahankkeeseen. Mitään erityisiä suunnitelmia ei elokuulle ollut. Kukkaistutus tuotti kahdeksan kesäkurpitsaa, jotka jätin palstalle ohikulkijoiden käytettäväksi. Lisäksi pelastin itseni kesäkurpitsa-ahdingosta tuomalla oman ylijäämän samaan koriin palstalle. Tein neljä lyhtyä kierrätysmateriaaleista ja valaisin ne aurinkokennolampuilla. Lyhdyt sijoittelin itäreunan omenapuitten oksille. (Kiitti, Herman, luumupuut ovat liian pieniä virityksilleni.) Syysjuhlien järjestelyt sujuivat niin mallikkaasti, […]

Runoutta ja proosaa

Jos sattuisit  helteisenä heinäkuun päivänä etsimään mukavaa taukopaikkaa, menisitkö puistoon istuskelemaan? Jos löytyisi varjoa tarjoava istuin, joisitko sen lämmenneen vissypullon pohjat ja ottaisitko kengät pois hetkeksi? Jos sinulla olisi vartti ylimääräistä aikaa, lukisitko jotain ajankuluksi? Keskustelupuistossa voit tehdä niin. Siellä, punaherukkapensaan vieressä, on kaksi oranssia tuolia ja pöytä, jonka päällä on peltirasia. Avaa kansi ja […]
  • 1
  • 2

Eija Valonen

Olen pihaihminen, ja puutarhanhoito on ykkösasia. Olen käynyt risutyöt- ja luovasti rautalangasta -kursseilla. En riitele mutta etsin erilaisuutta. Asun Kaarolla. Olen vasta jäänyt eläkkeelle, ja olen vasta suunnittelemassa, mitä kaikkea voisinkaan ajallani tehdä! Luen paljon.
AMMATTI
Eläkkeellä
IKÄ
63
TAIDOT
Risutyöt, rautalangasta taiteilu, pallogrillaus, luova kirjoittaminen kansalaisopistossa, vapaaehtoistyö SPR:ssa,kukkien poimiminen
BLOGI